Siirry pääsisältöön

Vuoden parhaat palat




Niin on vuosi taas vierähtänyt. Monenlaista tapahtumaa on siihen mahtunutkin. Haasteita ja tekemistä on riittänyt. Silti hyvät fiilikset on vuodesta jäänyt, mutta seuraavalle en ehkä toivo ihan näin paljon uusia projekteja. Nyt voisi olla hyvä saada nauttia tästä nyt jo hyvin muotoutuneesta arjesta ilman suurempia muutoksia. Käynpä tässä vähän lyhyesti läpi kulunutta vuotta.

Alkuvuodesta saimme kokea rakkaan nuorimmaisen syntymän, joka muutti tietysti omalta osaltaan elämäämme. Alkuaika menikin keskittyessä pieneen nyyttiin ja tutustuessa häneen. Voi, miten nopeasti pikkuvauva aika menikään ohitse. Nyt sitä jo taas kaipaa, vaikka on kyllä ihanaa seurata tuon taaperon kehitystä. Uusia asioita opitaan päivittäin.



Maaliskuussa sitten keksin aloittaa tämän blogin pidon. Pakko myöntää, että aloitin tämän ihan hetken mielijohteesta, ilman suurempia suunnitelmia sen sisällöstä. Tuli vaan tunne, että tarvitsin itselleni jotakin ajatustyötä kodinpyörittämisen lisäksi. Ja tästä tulikin oikein mieluinen harrastus, joka tuntuu jatkuvan edelleen. Antiikki ja vanhat jutut ovat nousseet päällimmäiseksi aiheeksi blogissani vähän huomaamattani, mutta hyvä niin. Siitä aiheesta tulen postaamaan tulevaisuudessakin. Muuten mennään fiilispohjalta, kuten tähänkin asti olen tehnyt. Blogi liittyi myös Facebookiin jokin aika sitten ja siellä onkin jo kivasti tykkääjiä. Fb-sivujen kuvista löytyy pääasiassa otoksia, joita ei täällä blogissa ole julkaistu. Käykää sielläkin katsomassa ja tykkäilemässä.

Hevoset ja oman pikkutallin perustaminen toteutui heinäkuussa ja on tuonut mukanaan toki työtä lisää, mutta myös mukavaa puuhastelua yhdessä lasten kanssa. Hevoset ovat tulleet jo hyvin tutuiksi ja kuuluvat perheeseen. Lapset oppivat ottamaan vastuuta huolehtiessaan pienistä tallitöistä silloin tällöin ja ratsastus on monella tapaa hyvä harrastus ihan kaiken ikäisille. Kuvissa Poni on juuri muuttanut tallille ja on ensimmäistä kertaa hevosten kanssa samalla laitumella.



Kesä meni nopeasti laitumia rakennellessa, lasten kanssa touhuillessa, hevosia rapsutellessa ja ratsastellessa, kukkia istutellen ja puutarhaa hoidellen. Huomasin kyllä, että loppukesästä alkoi jo vähän odottamaan syksyä, ettei tarvitsisi rikkaruohoja enää nyppiä. Sen verran tuli laiteltua lisää kukkapenkkiä, että sitä hommaa riitti. Paljon opin taas uutta puutarhanhoidosta ja nyt jo taas odotan, että pääsen laittamaan siemeniä itämään ensi kesää varten. Pieni tauko on ilmeisesti saanut unohtamaan sen viimekesäisen urakoinnin. Tässä vähän kesäisiä kuvia pihapiiristä.




 
 


Joulusta tuli ihana ja stressitön. Mukava päätös  tälle vuodelle, vaikka lumi jäikin tänä vuonna puuttumaan. Ehkä ensi vuonna saamme taas valkoisen joulun. Poni sai toimia muutamaan otteeseen "porona" joulunajan ratsastusretkillä lasten kanssa. Olihan tämä taas kovasti erilainen joulu kuin viime vuonna hevostenkin ansiosta.



Monenlaisia löytöjä olen vuoden aikana tehnyt tuolla meidän ullakolla ja siitä johtuen sisustus alakerrassa on saanut uuden ilmeen. Löytöjä olen esitellytkin täällä useasti. En enää edes muista, miltä koti on näyttänyt ennen. Lapset tuossa eilen illalla totesivat, että meillä on kyllä melkein kaikki täällä kotona vanhaa. No joo, niinhän siinä on tainnut päästä käymään.

Tilan historia on onnistunut tempaamaan meidät myös täysin mukaansa, kuten olette varmaan täällä blogissakin sen huomanneet. Historian kirjoja olen tutkinut enemmän kuin koskaan elämäni aikana ja huomannut, miten paljosta olenkaan jäänyt paitsi. Kirjat ovat toki liittyneet aika vahvasti tähän alueeseen Suomea. Olen myös miettinyt miksi minä, jonka juuret ovat aivan muualla, innostuin niin paljon tilasta ja sen historiasta. Toisaalta ei se mikään ihme ole, koska tilalla on oikeasti mielenkiintoinen menneisyys. Olen kauan jo ajatellut, että minun olisi varmaan pitänyt syntyä jonnekin 1600-luvulle. Vanha aika on kiehtonut aina ja nyt täällä olen päässyt toteuttamaan sitä mm. esineiden muodossa.

Uuden vuoden lupaukseni on keskittyä enemmän terveellisiin elämäntapoihin, eli minun kohdallani se on  ruoka ja liikunta. Kuntosaliharjoittelun olen jo aloittanut ja laatinut treeniohjelman sille. Saan kaipaamaani omaa aikaa kodin ulkopuolella ja kuntokin parantuu. Ruokapuolella yritän syödä vähän paremmin ja säännöllisemmin, koska huomaan että kiireen keskellä unohdan helposti itseni. En ole aikaisemmin tehnyt uuden vuoden lupauksia, mutta tämä lupaus on sen verran tärkeä, että se pitää tehdä.

Haluan kiittää teitä kaikkia lukijoitani! En koskaan odottanut, että teitä olisi näinkin paljon. Tuntuu mukavalta :) Jatketaan samaan malliin ensi vuonnakin ja katsotaan mitä se tuo tullessaan!

 
Hyvinvoivaa Uutta vuotta 2014!

 
Terv. Niina

 


Kommentit

  1. Se on just noin noiden puutarhajuttujen kanssa. Syksyllä sitä on ihan puhki ja ajattelee, että en istuta siemenen siementä ensi vuonna, ja sitten joulun jälkeen alkaa miettimään, että josko sitä vois jo jotain chiliä istutella :).

    Ja tuo historia ja antiikki on toinen samanlainen. Se tempaa mukaansa, ja mitä enemmän tietää, sitä enemmän haluaa tietää. Ja kun on päässyt asumaan tuollaiselle aitiopaikalle, niin mikä on tutkiessa! Ei sillä ole väliä, onko omat sukujuuret siellä vai ei. Ja mistä sitäkään tietää, että olemmeko eläneet täällä joskus ennenkin? Ehkä olet palannut uudestaan kotiin asuttuasi siellä silloin 1600-luvulla :).

    Hyvää, mielenkiintoista ja antoisaa Uutta Vuotta 2014 sinulle, perheellesi ja tietenkin myös hevosille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan hyvä, että meillä on selkeästi erilaiset vuodenajat. Tai no, kurkistus ikkunasta ulos kyllä kertoo jostain ihan muusta. Mutta kuitenkin, puutarhatouhuihin on tullut sopiva tauko ja intoa olisi taas aloittaa sama rumba uudelleen.

      Niin, ainakin kovasti tunnen oloni täällä kotoisaksi. Ihan erilailla kuin muissa asumissani paikoissa koskaan. Tai ehkä tälläinen ympäristö vain tekee hyvää ihmiselle. Historian tutkiminen antaa mahdollisuuden irtautua tästä hektisestä arjesta, joka tekee myös oikein hyvää välillä.

      Hyvää Uutta Vuotta myös sinulle! Minä niin kovasti tykkään sinun blogistasi. Sitä lukiessa tulee vähän samanlainen rauha, kuin vanhoja asioita tutkiessa. Se henkii myös jotakin vanhaa ja mystistä ihan selvästi :)

      Poista
  2. Sulla on kyllä mukava blogi ja aina välillä tätä lueskelen :) Hyvää uutta vuotta! Tv. Sari

    VastaaPoista
  3. Onnea Vuodelle 2014 ja kiitos Niina tästä blogista, olet sukulaissielu.
    - Maikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnellista uutta vuotta Maikki! Kiva että tunnet niin :)

      Poista
  4. Olipas mielenkiintoinen blogi. :)
    Mukavan näköistä..
    Missä sinä hevosillasi ratsastelet? Onko teillä kenttä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Hevosilla ratsastellaan sekä kentällä että maastossa, pääasiassa omilla mailla.

      Poista
  5. Onko teillä siis oma hiekkapohjainen kenttä? Harrastatko tavoitteellista ratsastusta vai puskailetko vain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harrastan tavoitteellista puskailua. En ole kiinnostunut esim. kilpailemisesta, vaan hevoset ovat ihan harrastelumielessä vain. Haluan kuitenkin kehittyä ratsastajana kokoajan, enkä siis tyydy siinä mielessä vain "puskailuun". Kenttä on vielä kesken, koska talvea vasten oli aika turha ruveta sitä tekemään. Kentän paikka on jo aidattu ja siinä ratsastetaan kun kelit sen vain sallivat.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla