Siirry pääsisältöön

Maidoton, muttei pöllötön



Jouduin pariksi viikoksi maidottomalle dieetille. Aluksi ajattelin, että eipä se nyt varmaan kovin vaikeaa ole. Nyt tuntuu kyllä siltä, että sitä se todella on. Ei sitä ymmärräkään miten paljon tulee käytettyä maitotuotteita ihan päivittäin. Nyt katson kaihoisasti juustoakin, jota luulin syöväni muutenkin hyvin vähän. Ja sehän on muutenkin niin, että kun ei jotain saa niin sitä rupeaa haluamaan. No, kyseisellä dieetillä olen vauvan kuivan ihon vuoksi ja se on ihan tarpeeksi tärkeä syy miksi tämä on kestettävä.

Eilen ompelin pitkään haluamani pehmopöllön. L on "paininut" sen kanssa innokkaasti. Pöllöstä tuli siis kiva kaveri muiden joukkoon, joita meillä on jo ennestään. Rengin tupaan tein hassun hiirulaisenkin, joka varmaan vilahtaa jossain kuvassa, kun siirryn taas sinne joku päivä räpsimään. Kyllähän aitassa aina yksi hiiri kuuluu olla ;)

Pöllö ei todellakaan ole kummoinen taidonnäyte. Leikkasin ihan vaan vapaalla kädellä kankaista palat ja ompelin ne yhteen. Mutta pääasiahan ei olekaan laatu vaan se, että siitä on iloa jollekin.
 

Ja tämä ovi. Voi sitä raukkaa. Se on ihan unohtunut maalata valkoiseksi. Mutta nyt kun siihen on tottunut, niin ei sitä millään raaskisikaan. Hassua, miten joskus voi olla vaikea tehdä päätös, vaikka näkee aivan selvästi, että se on ainoa vaihtoehto. Tästä ovesta kuljetaan yläkertaan.
 
Pihatöitä saa taas jatkaa tänäänkin. Isäntä on isompien poikien kanssa raivannut pihan reunalta pusikoita, jotta näkyisi paremmin joelle. Puistomme päässä on ihana kohta, johon haluaisin laittaa pihakalusteet. Siitä on niin kaunis näköala. Ehkä siellä joku ilta voisi sitten istua ja juoda vaikka kupin teetä.




Niina

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla