Siirry pääsisältöön

Kartanon keskiaikainen kellari



Päärakennuksen alla on kellari, jonka Museovirasto on arvioinut olevan jo  1400-luvulta.  Kellari on kuulunut vanhoihin perustuksiin, joiden päälle nykyinen kartano on siirretty 1800-luvun alkupuolella. Se on toiminut alkujaan jääkellarina. Kyrönjoesta kuljetettiin hevosella jäälohkareet kellariin, jossa ne säilyivät hyvin lämpimän vuodenajan, jotta saatiin maito ja ruoka säilymään viileänä.

Kellari sijaitsee kartanon oikeassa päädyssä, pari metriä alapuolella maanpinnasta.


 Kellarissa on upea tynnyriholvikatto. Katto on uskomattoman hyvässä kunnossa ottaen huomioon, miten vanha se onkaan.
Holvikatto oli tyypillinen keskiaikaisissa kellareissa. Holvaamista varten kerättiin pienempiä kiviä kuin muurin rakentamiseen. Hyviä holvikiviä olivat levymäiset kivet, esimerkiksi liuskekivi. Holvi tarvitsee tukevan lähdön joko suoraan seinien päältä, seiniin jätetyistä koloista tai seinien ulokkeista. Holvaamista varten rakennettiin halutun muotoinen lautamuotti. Kivet muurattiin muotin päälle kohtisuoraan. Vasta kun kaikki kivet ovat paikallaan, holvi holvautuu, eli kantaa itsensä. Kun laasti oli kuivunut, muotti purettiin.(Lähde: www.kajaaninlinna.fi)
 Kellarin sisäpuolella olevat kivenlohkareet ovat luonnonkiveä, jotka on käsin hakattuja. Muuraamiseen on käytetty kalkki- tai kalkkisementtilaastia. Ilmanvaihto on toteutettu seinän yläosassa olevan aukon kautta.

Kellareihin tehtiin usein kaksi ovea, joiden väliin jäi lämpötilaeroja tasaava halssi. Liekö tässäkin ollut joskus toinen ovi.

Jokin aika sitten isäntä kavereineen kävi tutkimassa kellaria metallinpaljastimen kanssa, josko sinne olisi kätkettynä aarre. Ja olihan siellä. Muutamia kolikoita 1800-luvulta.
Tänä päivänä kellari on tyhjillään. Tännehän saisi vaikka minkälaisen pienen piilopirtin, missä kuumina kesäpäivinä olisi ihana käydä vähän vilvoittelemassa.

Kommentit

  1. Olet Niina oikeassa. Siinä on ollut ikivanha lahonnut ovi jonka olen siivonnut pois. T:Olli

    VastaaPoista
  2. Kiitos kun teit postauksen tosi mielenkiintoisesta paikasta. Aivan mahtavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva, että paikka kiinnostaa muitakin. Minusta on ihan uskomattoman kiinnostavaa, että kotimme alla on todella jotain niin vanhaa. Ja ilmeisesti aika harvinaistakin, koska lukemani perusteella näin hyväkuntoisia keskiaikaisia kellareita ei ole Suomessa paljonkaan jäljellä. Monissa on jouduttu korjailemaan vuosiensaatossa esim. tuollaista holvikattoa, joka meillä näyttäisi näin silmämääräisesti olevan aika hyvässä kunnossa.

      Olen iloinen siitä, että pidät blogistani ja olet lisännyt sen suosikeihisi, kiitos :)

      Poista
  3. Ai niin, lisäsin blogisi tänne suosikkilistalleni :)

    VastaaPoista
  4. Hieno kellari! Minä vuonna kartanonne olikaan rakennettu ennen siirtämistä, ja miksi se on siirretty? Vaikka asuttekin pohjanmaalla, ja me täällä vanhassa hämeessä, niin kartanonne on tosi tutunnäköinen minulle... Kartanonherran sukutilalla on nimittäin myös holvattu kellari, ja myöskin keskiajalta (aikaa en tiedä sen paremmin), mutta se on sisältä valkoinen. Senkin päälle rakennettiin talo sitten heti 1700-luvun alussa. Mielenkiintoinen ja kaunis kellari, mutta nykyään täysin käyttämätön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpä taidankin tehdä tarkemman postauksen tästä talon historiasta seuraavaksi. Tulee nimittäin muuten sen verran pitkä vastaus sinulle :) Ja olen sitä tässä useampaan kertaan jo meinannutkin.

      Poista
  5. Kiva, että löysit tiesi blogiini, sillä nyt minä pääsin tänne ;)
    Yksinkertaisuudessaan täytyy todeta, että aivan mahtava talo teillä! Ja kaikki nuo vanhat esineet.. Mitä ihanuuksia! Hyppään siis ehdottomasti mukaan seurailemaan tätä!

    VastaaPoista
  6. Hei, upea kellari! Siitä kannattaa pitää hyvää huolta. Tuollaiset kivestä holvatut tynnyriholvit ovat tosiaan varsin harvinaisia. Ainakin meillä Turussa ne on useimmiten jossakin historian vaiheessa korvattu tiilisillä, usein jo keskiajalla.

    Terveisin keskiajan arkeologi Turusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Ilari Aalto! Olisi mielenkiintoista saada sinulta mahdollisesti tarkempikin arvio kellarin iästä. Olisiko tämä mitenkään mahdollista? Kiitos jo etukäteen. T: Isäntä

      Poista
    2. Hei Olli!

      Mukavaa että olette kiinnostuneita talonne menneisyydestä. Ikävä kyllä kivikellareiden ajoittaminen on hyvin kinkkistä. Toistaiseksi käytettävissä ei ole ainuttakaan luonnontieteellistä menetelmää (esim. radiohiiliajoitus), jolla muuratut rakenteet voisi luotettavasti ajoittaa. Lisäksi samanlaisia kellareita on tehty pitkin keskiaikaa ja sen jälkeenkin. Tässä tapauksessa ajoitusta voi kuitenkin hieman yrittää viilata.

      En tiedä, mihin blogissa mainittu Museoviraston ajoitus 1400-1500-luvulle tarkalleen perustuu, mutta se tuntuu hyvin uskottavalta. Kellarinne näyttää keskiaikaiselta, eikä ole mitään syytä olettaa, että se olisi tehty vuoden 1600 jälkeen. Toisaalta, jos tilanne on muodostettu 1400-luvun lopussa, ei kellari voi olla kauhean paljon vuotta 1500 vanhempi. Varovasti kellarin voisi sijoittaa 1500-luvun alkuun, mutta tämä on vain mutu tarkemmin Kurikan historiaa tuntematta. Joka tapauksessa teillä on puolen vuosituhannen ikäinen kellari, jollaisesta useimmat tallaajat voivat vain uneksia.

      Ylipäätään vanhimmat kivestä muuratut kellarit Suomessa tunnetaan Turusta 1300-luvun lopusta. Kartanoissa sellaiset vaikuttavat yleistyneen 1400-1500 -luvuilla.

      Kellarin käytöstä voisin vielä kommentoida, että se ei varmaankaan ole alun perin ollut jääkellari. Keskiajalla kellareissa säilytettiin usein niiden paloturvallisuuden vuoksi talon arvokkainta omaisuutta, kuten kankaita, lasisia ja metallisia tarjoiluastioita, oluttynnyreitä ja miksei Keski-Euroopasta tuotua viiniäkin. Jäätä alettiin Euroopassa säilyttää kellareissa 1700-luvulla, eikä näin varmaan Pohjanmaallakaan ole tehty tätä aikaisemmin. Teidän kellarissanne on siis säilytetty jäitä vasta 1700- tai 1800-luvulta alkaen.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tilan historiaa ja arkeologisia löydöksiä

(Kuva: Perhealbumi, talo vuonna 1916) Tila on perustettu jo 1400-luvun alussa. Vanhin tunnettu isäntä oli Antti Kurikka nimeltään, mutta tiedetään että hän ei ole ollut kuitenkaan ensimmäinen isäntä, sillä tila on ollut jaettuna hänen ja hänen veljensä kesken jo tuolloin. Tähän aikaan tilan nimi oli Kurikka, josta myös Kurikan kaupunki on saanut nimensä. Tila on ollut kooltaan huomattavan suuri ja se on ulottunut esimerkiksi Jalasjärven Luopajärvelle asti. Siitä on vuosien varrella lohkottu kymmeniä eri tiloja perinnönjaoissa ja Isonjaon aikana. Tämä talomme eli nykyinen Rinta-Kurikka on edelleen samalla paikallaan ja osin samoilla perustuksillaan, kuin jo satoja vuosia aikaisemmin. Talon vanhin osa, eli jääkellari on keskiajalta 1400-1500-luvun taitteesta. Historian kirjojen mukaan alkuperäisen 40-huoneisen kartanon kerrotaan palaneen vuonna 1625. Markus Wähä-Kurikka oli tuolloin tilan isäntänä. Tähän aikaan tilan nimi oli Wähä-Kurikka. Nykyään talo seisoo täysin samassa paik

Ihastuttavat vanhat konvehtirasiat

Nämä ihanat vanhat Fazerin, Hellasin ja Pandan konvehtirasiat ovat olleet ruokasalin korkean kaapin ylähyllyssä jo varmasti vuosikausia, ehkä jopa vuosikymmeniä. Yläkaappi saa ollakin ihan rauhassa. Sinne ei yllä, kuin kiipeämällä emännänjatkeen päältä ja silloinkin saa vielä kurkotella. Sieltä olen löytänyt monia muitakin kiinnostavia vanhoja juttuja, muistoja jälkipolvilta. Ajatelkaa, miltä on tuntunut saada tällainen rasia vaikka joululahjaksi. Tiedän, että jokunen lukijoista varmasti muistaa sen tunteen, kun lahjakääröstä paljastui jotain näin kaunista ja herkullista. Ei todellakaan viikoittaista herkkua, kuten helposti nykyään suklaa voi olla. Ja kun suklaat oli syöty, niin rasiaan säilöttiin omia tärkeitä asioita. Kertokaa minulle, jos teillä on jotain muistoja. Mitä esimerkiksi säilytitte vanhoissa konvehtirasioissanne? Nämä meidän rasiat olivat ikävä kyllä tyhjiä. Olisipa ollut hauska löytää niistä vaikka vanhoja kirjeitä. Tai valokuvia. Mutta ihanaa, että rasiat oli

Vanhan rengin tarina, Osa II

 Vanhan rengin tarinaan haluttiin jatkoa, joka oli kiva yllätys. Vähän sitä toivoinkin, koska olen niin kovasti nyt rengin lumoissa, eikä kirjoittamisesta tahtoisi loppua tulla. Osa 1 löytyy täältä Tuli joulu ja kovat pakkaset. Renki oli viettänyt jo useamman yönsä talossa, koska kylmyys hiipi omaan pieneen tupaan ikkunan raoista niin, ettei siellä ollut hyvä vanhan miehen olla. Selkäkin taas vaivasi ja kipua helpotti kovasti, kun sai nojailla tuvan suurta uunia vasten. Siihen renki usein nuokahtikin päivänokosille ja heräsi lopulta lasten kiusantekoon. He nyppivät tukasta ja nykivät paidan helmasta, kunnes renki hieman raotti silmäkulmaansa ja hyökkäsi mukamas kohti. Lapset juoksivat kirkuen ja kikattaen karkuun. Sellaista se aina oli noijeen kakarootten kanssa. Renki niistä kuitenkin kovasti piti. Hänellä oli aina syysiltoina, kun peltotöistä oli päästy eroon tapana vuoleskella lapsille leikkikaluja. Renki oli kovasti tykästynyt tekemään erilaisia maatilan eläimiä, joita lapsilla