Siirry pääsisältöön

Tuvan talonpoikaisaarteet



Lainasin kirjastosta talonpoikaisesineistöä käsittelevän kirjan. Se oli aivan ihana. Kirjan innoittamana innostuin kuvaamaan tuvassa, koska sieltä löytyy nykyisin aika paljon talonpoikaisantiikkia. Halusinkin keskittyä rajaamaan kuvat niin, että nämä esineet saavat olla täysin kuvien keskipisteenä. Tuvastammehan löytyy myös uusia huonekaluja, jotka elävät kyllä sopusoinnussa vanhojen kanssa, mutta nyt tuntui kivalta uppoutua hetkeksi täysin vanhaan aikaan. Ehkä otan joku kerta yhteiskuviakin, niin näette miten homma toimii meidän tyyliin.

Kuvissa esiintyvät esineet ja kalusteet (lukuunottamatta ikkunalaudalla olevaa vaakaa)ovat jälleen kaikki talossa olemassa olleita. Osa näistä on tuotu pihan puotirakennuksesta, jossa ovat olleet vuosikymmenten ajan.

 
Tuvan suuren uunin edustalla voikirnu ja lypsyjakkaran päällä kuparipannu.
 
 
Uunin reunustalla olevaa rengasta kutsuttiin "juorurenkaaksi", sillä piioilla oli tapana nojailla vapaa-aikana uunia vasten sormi renkaaseen pujotettuna.



Tämä pitkä talonpoikaispenkki on meillä uunia vastapäätä. Siinä on kiva istuskella ja katsella kuinka koivuhalot palavat. Vaaka on antiikkiliikkeen löytö.
 


Nämä ihanat ovatkin olleet aikaisemminkin kuvauskohteenani. Astiakaappi ja könniläinen ovat maalattu aikoinaan yhteensopiviksi. Tähän kellonaikaan pitäisi kyllä olla jo nukkumassa.



Vasemmalla on ikivanha emännänjatke. Yksi tukipuu on uusittu ja puutapit vaihdettu. Maalaaminen olisi sitten seuraavana vuorossa. Talonpoikaistuolin istuinalustana toimii löytämäni käsityö. En oikein tiedä mihin tarkoitukseen se on tehty, mutta ensin se sai olla pöytäliinana keittiön saarekkeella ja nyt sitten laitoin sen alustaksi tuolille.
 


Rukki on tosiaankin lunastanut paikkansa tuvassa. Pidän siitä kovasti. Varsinkin sen kauniista väristä. Kukka-alustana toimii vanha kaljatynnyri. Ikkunalaudalla on jälleen yksi kuparipannu sekä messinkimortteli ja silitysrauta. Nämä vanhat messinkimorttelit ovat haluttua tavaraa, joten oli hienoa että sekin oli pysynyt tallessa. Kuvan reunassa vilahtaa kolmijalkainen söpö talonpoikaispöytä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suosi suomalaista ja tue pienyrittäjiä. Haastan kaikki bloggaajat mukaan!

Hei!

Tällä kertaa haluan kertoa teille mielipiteeni siitä, miten meidän tulisi mielestäni muistaa suosia kotimaisuutta ja etenkin pienyrittäjiämme. Näin joulun alla se on kovin ajankohtainen aihe, koska joulu on monien yritysten sesonkiaikaa ja pienille yrityksille erityisesti tärkeä aika tehdä rahaa. Olen itse syntynyt yrittäjäperheeseen, jonka vuoksi aihe on minulle siksi niin tärkeä ja läheinen. Olen muutenkin sitä mieltä, että meidän suomalaisten tulisi puhaltaa enemmän yhteen hiileen ja tämä on yksi erittäin hyvä keino toteuttaa sitä.

Tässä siis haaste myös bloggareille! <3 Napatkaa siitä ;)

1.Tee postaus pienyrityksestä, jonka tuotteita käytät tai jotka ovat sinulle mieluisia.

2.Tue pienyrittäjyyttä ostamalla mahdollisimman paljon kotimaisia tuotteita joulunaikaan ja kerro niistä blogissasi

3. Toteuta näistä toinen tai molemmat kohdat ja kerro siitä minulle kommenttialueella, niin tutustun mielelläni postaukseesi!

Huom! Ei harrasteta haasteessa kaupallista yhteistyötä vaan pyytee…

Kuin uuden alku

Hei!

Olen täällä pitkästä aikaa ja niin innoissani siitä. Ihan kuin aloittaisin jotain uutta.
Elämä on ollut yhtä hullunmyllyä koko vuoden ja nyt herään siihen, että joulu tulee ja haluan löytää taas aikaa rakkaille harrastuksilleni, kuten käsitöille, sisustamiselle ja bloggailulle. Saanhan ottaa sen ajan?

Olen opiskellut ja tehnyt ahkerasti töitä kuluneena vuonna. Se ei sinänsä ole minulle mitenkään uutta, mutta alan vaihdos on tehnyt tästä rankkaa, mutta erittäin antoisaa. On ihanaa löytää se oma juttu mistä nauttii niin paljon, ettei malttaisi odottaa seuraavaa päivää päästäkseen työn kimppuun.

Olen löytänyt itsestäni uusia puolia ja toisaalta päässyt myös hyödyntämään taitoja, joita olen vuosien varrella oppinut.  Oi että, kun olen innoissani kaikesta, mitä syksyn aikana olenkaan kokenut. Olen päässyt haastamaan itseäni oikein urakalla ja se vasta onkin ollut hienoa ja uutta.


Armottomana joulufanina olen tietenkin jo aivan joulufiiliksissä tässä vaiheessa vuotta. Meidän kotiin on…

Miniloma jouluisessa Helsingissä

Hei!

Itsenäisyyspäivä lähestyy ja tunnelma on kyllä aivan eri nyt Suomen 100-vuotis juhlavuonna, kuin aiempina. Monenlaisia juhlallisuuksia on ollut, joihin mekin olemme osallistuneet. Itsenäisyyspäivän juhlaan menemme myös keskiviikkona, jonka jälkeen loppuilta juhlitaankin perheen kesken hienosti syöden ja tunnelmoiden. Aivan ihanaa!

Mennyt viikonloppukin oli mitä mainioin. Olin vierailulla siskoni luona Helsingissä Vallilassa. Kävelimme pitkin katuja, ihastellen tunnelmallisia vanhoja puutaloja. Siitä suuntasimme Tuomaan markkinoille ja joulufiilis oli taattu. Ihmisiä oli melkoisesti liikenteessä näin avajaisten aikaan ja myyjien luokse sai aivan jonottaa. Ihana kokemus kuitenkin, vaikka en onnistunut mitään sieltä ostamaankaan. Jukolan Juuston cheddareita maistelimme kyllä. Ne ovat todellista herkkuamme ja löytyvät myös meidän itsenäisyyspäivän juhlapöydästämme sekä joulupöydästämme. Suosittelen maistamaan!

Olen hieman haeskellut joulufiilistä tässä, kun tuntuu, ettei ole oikein …